Henkilökunta:

 

Merja Paimio 55 v.
Getyssä: 10 v.

Getyn yksikön vastaava. Merja on jämäkkä ja määrätietoinen johtohahmo, joka haluaa, että sääntöjä noudatetaan ja kaikki asiat hoidetaan aina ammattimaisella työotteella. Merja on vastuussa henkilökunnasta sekä asukkaiden perushyvinvoinnista. Merjan mukaan asukkaiden hyvinvointi on kiinni siitä, että noudatetaan hyväksi todettuja rutiineja ja toimintamalleja. Merja on perusluonteeltaan huomaavainen ja mukava ihminen, mutta töitä tehdessään hän saattaa antaa itsestään hyvinkin tiukan ja kireän oloisen kuvan. Merja on naimisissa Kimmon kanssa. Monet asukkaat ovat ihmetelleet sitä, kuinka ihmeessä vaimo on miehensä pomo ja kuinka tämä ei tunnu häiritsevän Kimmoa lainkaan. Lisäksi monet ovat ihmetelleet, kuinka Merja on nainut itseään noin paljon nuoremman miehen eikä ole edes ottanut omakseen tämän sukunimeä. Kimmon ja Merjan välillä on havaittu hieman kireyttä viime aikoina. Mitäköhän avioliittoelämään kuuluu? Merja on Annen hyvä ystävä ja työskennellyt tämän kanssa pitkään. Helin kanssa he ottavat usein yhteen ja väittelevät monesti yksikön toimintamalleista. Saavatko he aikaan mitään muutoksia, jos ei ole yhtenäistä linjaa? Merja kun ei anna lähes koskaan periksi mielipiteissään. 

Pelaaja: Laura W.

 

Kimmo Lehtelä 45 v.
Getyssä: 5 v.

Kimmo on Getyssä vastuussa asukkaiden henkisestä hyvinvoinnista. Hän keskustelee asukkaiden kanssa heidän henkilökohtaisista ajatuksistaan ja pyrkii tällä tavoin parantamaan heidän henkistä terveyttään. Kimmo usein mielletään Getyn omaksi terapeutiksi. Kimmo on luonteeltaan hyvin rauhallinen, ystävällinen ja helposti lähestyttävä. Hän on naimisissa Merjan kanssa ja tämä on herättänyt suurta keskustelua asukkaiden keskuudessa. "Vanhempi vaimo, vaimo pomona, vaimo ei ottanut miehen sukunimeä, herran jumala..." Spekuloinnit eivät kuitenkaan tunnu rentoa Kimmoa haittaavan. Nykyään Merjan ja Kimmon välillä on havaittu hieman kireyttä. Olisikohan ryppyjä rakkaudessa? Kimmo on Helin kanssa erityisen hyvää pataa, mutta tulee tietysti miellyttävän luonteensa vuoksi toimeen muidenkin työntekijöiden kanssa. Kimmon tavoitteena on edistää Tyynitalossa rauhaa ja turvallista ilmapiiriä ja siksi hän onkin todella pidetty.

Pelaaja: Vili P.

 

Anne Suomela 58 v.
Getyssä: 10 v.

Anne on Getyn liikuntavastaava. Getyssä Annella riittää paljon töitä, sillä asukkaiden fyysisessä toimintakyvyssä on paljon työstettävää. Onneksi Anne on tehnyt pitkän uran fysioterapeuttina sekä liikuntaohjaajana erityisesti vanhustyön puolella, joten hänen ammattitaitoonsa voi hyvillä mielin luottaa. Anne on luonteeltaan energinen ja innostava ja yrittää kannustaa asukkaita pyrkimään fyysisissä suorituksissa aina parempiin tuloksiin. Joskus tuntuu, että Anne jopa vaatii hiukan liikaa asukkailta, mutta se on vain hänen tapansa edistää asukkaiden toimintakykyä. Viimeaikoina Anne ei ole kuitenkaan ollut niin energinen, kuin yleensä. Tuntuu, että monesti hänen ajatuksensa ovat harhailleet jonnekin aivan muualle eivätkä liikuntatuokiot ole olleet yhtä tehokkaita, kuin aiemmin. Ei Anne ole yleensä antanut henkilökohtaisten asioidensa vaikuttaa työntekoon. Eräänä päivänä hän alkoi jopa itkeä kesken liikuntatuokion. Olisiko perhe-elämässä kenties jotain ongelmia?

Pelaaja: Satu A.

 

Heli Toikka 35 v.
Getyssä: 1 v.

Heli on Getyn taide- ja kulttuurivastaava. Hän järjestää paljon erilaisia taidetyöpajoja sekä suunnittelee asukkaille retkiä erilaisiin kulttuurikohteisiin. Heli on lesbo ja hyvin sinut asian kanssa. Tämä on tietysti herättänyt monien asukkaiden keskuudessa paheksuntaa, sillä monet asukkaat mieltävät homoseksuaalisuuden edelleen sairaudeksi ja sen "harjoittamisen" synniksi. Heliä ei kuitenkaan tällaiset ajatukset tunnu haittaavan, sillä hän työskentelee hyvin itsevarmalla otteella, eikä hänen seksuaalinen suuntautumisensa kuulu mielestään kenellekään muulle. Heli on hyvin rento ja värikäs persoona. Hänellä on hyvin voimakkaita mielipiteitä ja siksi on ottanut paljon yhteen Merjan kanssa. Heli haluaa muutosta, Merja taas kokee vanhat rutiinit turvallisina. Pääsevätkö he koskaan yhteisymmärrykseen?  

Pelaaja: Minna M.

 

Ilkka Rinne 25 v.
Getyssä: 6 kk

Ilkka on nuori lähihoitaja, joka on ollut Getyssä töissä vasta muutaman kuukauden. Hän on hiljainen ja rauhallinen persoona, eikä kukaan oikein noteeraa häntä erikoisemmin. Ei kovin puhelias. Hän on kuitenkin hyvin tunnollinen työntekijä. Hän tulee töihin, hoitaa työnsä ja menee kotiin. Hän on aina paikalla tarvittaessa ja auttaa parhaansa mukaan. Harmiton apulainen. (Tämä hahmo on pelinjohtajan NPC-hahmo, joka toimii enimmäkseen tarkkailijan roolissa. Ei isommassa kontaktissa kenenkään kanssa.)

Pelaaja: Nikke S. (PJ)

 

Asukkaat:

 

Kerttu Kallio 81 v.
Getyssä: 3 v.

Kerttu on aina pyrkinyt olemaan täydellinen vaimo, täydellinen äiti, täydellinen isoäiti, ylipäätään täydellinen nainen. Kerttu on aina pukeutunut parhaiten, tehnyt parhaimmat ruoat ja leivokset, sisustanut kotinsa hienoimmin ja synnyttänyt koko kylän komeimmat pojat. Tähän täydellisyyteen häntä on painostanut hänen miehensä Aarne, joka on aina tunnettu manipuloivasta ja narsistisesta asenteestaan. Kerttu on aina ollut hyvin alistuva miehensä rinnalla, mutta ei ole uskaltanut tehdä asialle yhtään mitään. Nyt Aarne on kuollut ja Kerttu jäänyt leskeksi. Kerttu on hyvin järkyttynyt tapahtuneesta ja täysin poissa tolaltaan. Hänen parhaat ystävänsä Hilkka ja Martta tukevat häntä parhaansa mukaan. Monet kuitenkin ihmettelevät, miksi Kerttu on näin järkyttynyt Aarnen kuolemasta? Aarnehan kohteli Kerttua kuin roskaa.

Pelaaja: Nora N.

 

Hilkka Renvall 82 v.
Getyssä: 4 v.

Kun Hilkka on paikalla, häntä ei voi olla kuulematta. Hilkka ja ystävänsä Martta ovat nimittäin koko talon pahimmat höpöttäjät ja juoruajat. Hilkka on heistä se äänekkäämpi ja hän onkin aina puuttumassa ihmisten asioihin ja tuo joka kerta mielipiteensä esille. Hän usein arvostelee kaikkia ja sanoo sanottavansa jokaiseen asiaan. Hilkka onkin luonteensa takia tällä hetkellä Getyn asukasedustaja, jonka tehtävänä on toimia asukkaiden äänenä ja osallistua yksikön hyvinvointia edistäviin kokouksiin. Nyt hänen asemansa on kuitenkin uhattuna, sillä venäläisrouva Olga on päättänyt asettua ehdolle asukasedustajaksi. Tämä on Hilkalle tietysti kova paikka, sillä pesti on ollut hänen jo pitkän aikaa. Hilkan aviomies on Eero, joka on alkanut kärsiä sydänvaivoista. Hilkka tietää sen johtuvan Eeron elämäntavoista ja siksi pitääkin nyt miestään tiukasti silmällä. Hän on jopa lähettänyt Kirstin kertomaan Eerolle siveellisen elämän hienoudesta. Jospa se pitäisi miehen kurissa.

Pelaaja: Maarit M.

 

Martta Renvall 82 v.
Getyssä: 4 v.

Martta ja Hilkka jaksavat yhdessä juoruta ja höpöttää vaikka kuinka paljon. Martta on heistä se rauhallisempi ja positiivisempi, kun taas Hilkka on äänekkäämpi, jämäkämpi ja suorempi. Monet ovatkin sanoneet, että Hilkka ja Martta ovat kuin Hansu ja Pirre vanhasta tv-sarjasta "Fakta Homma". Martta usein höpöttää lapsistaan, ihanista lapsenlapsistaan ja tietysti kylillä liikkuvista uusimmista juoruista. Martta on naimisissa Tapion kanssa, joka on taas täysin Martan vastakohta. Tapio on hyvin äkäinen ja saa silloin tällöin älyttömiä raivokohtauksia. Usein Tapio raivostuu Martalle ja tällöin Martta menee vaikeaksi ja hiljaiseksi. Hän ei vain osaa sanoa Tapiolle vastaan. Vaikka Tapio kohteleekin Marttaa usein todella huonosti, yrittää Martta silti pysyä positiivisena. Usein Martta sanoo vain, että Tapio on pohjimmiltaan hyvä ihminen. Martan yltiöpositiivista asennetta tarvitaan nyt paljon tukemaan heidän ystäväänsä Kerttua tämän jäätyä leskeksi.

Pelaaja: Karita M.

 

Urho Männikkö 85 v.
Getyssä: 3 v.

Urho noudattaa henkeen ja vereen aatetta "koti, uskonto ja isänmaa." Hän on osa sotaveteraaniporukkaa, jossa on mukana myös Tapio, Eero, Kalevi sekä edesmennyt Aarne. He kaikki taistelivat jatkosodassa ja ovat siitä asti pitäneet yhtä. Aarne oli porukan johtohahmo ja Urho hänen luotetuin ystävänsä ja oikea kätensä. Nyt Aarnen kuoltua Urho on ottanut johtoasemaa sotaveteraanien keskuudessa. Yhdessä sotaveteraanit muistelevat sota-aikoja sekä kisailevat ja lyövät vetoa keskenään niin kuin armeija-aikana konsanaan. Vaikka Aarne oli mainio ja lähes korvaamaton johtaja, pyrkii Urho silti hoitamaan johtajan roolinsa yhtä ansiokkaasti kuin Aarne ja pitämään yllä isänmaallisia arvoja. He usein tappelevat ja väittelevät Sergein ja Boriksen kanssa, koska ovat sodassa taistelleet vastakkaisilla puolilla toisiaan vastaan. Jatkuuko tilanne edelleen samana, nyt kun Urho on johtajan roolissa? Urho on tunnettu myös aikamoisena naistenmiehenä. On sanottu, että naiset ovat Urhon ainoa heikkous. Hän on ollut naimisissa kerran, mutta muuten hänet tunnetaan monista irtosuhteistaan. Vakiintuukohan Urho koskaan kenenkään kanssa? Ikääkin alkaa jo olla.

Pelaaja: Riku K.

 

Tapio Renvall 84 v.
Getyssä: 4 v.

Tapio on sotaveteraaniporukan äkäisin jäsen. Hän on hyvin äkkipikainen ja suuttuu todella helposti. Hän usein äksyilee varsinkin vaimolleen Martalle, jonka hössötystä Tapio ei voi sietää. Hän saikin eräänä päivänä yhtäkkiä valtavan raivokohtauksen, jonka aikana hän kävi käsiksi Marttaan. Tilanne rauhoitettiin nopeasti eikä Martalle käynyt kuinkaan. Tapio on usein myös ensimmäisenä sotaveteraaneista ottamassa yhteen Sergein ja Boriksen kanssa. Tuntuu kuin jatkosota jatkuisi edelleen heidän välillään. Tapiolla on ollut todella paha alkoholiongelma, mistä äkäisyys todennäköisesti johtuukin. Onneksi hänen veljensä Eero osaa hyvin rauhoitella Tapiota ja saa tämän jopa silloin tällöin nauramaan. Kuuleman mukaan Tapio ei ole kuitenkaan enää luonteensa takia väleissä lastensa kanssa, eikä ole kuulemma edes koskaan nähnyt lapsenlapsiaan. Ei ihme, että pinna on välillä vähän kireällä.

Pelaaja: Jaso J.

 

Eero Renvall 83 v.
Getyssä 4 v.

Eero on sotaveteraaniporukan leppoisin jäsen. Hän on hyvin puhelias ja usein sutkauttelee vitsejä, jotka saavat koko porukan nauramaan. Eero on välillä niin hauska, että saa usein jopa Tapionkin nauramaan. Eero on naimisissa Hilkan kanssa. Heidän avioliittonsa on täysin erilainen, kuin esimerkiksi Martan ja Tapion. Heidän avioliittonsa toimii erittäin hyvin ja he huolehtivat toisistaan. Valitettavasti Eero on kuitenkin alkanut kärsiä sydänvaivoista. Hän sai eräänä päivänä ison sydänkohtauksen, josta varsinkin Hilkka järkyttyi kovasti. Hilkka tiesi, että nämä sydänvaivat johtuivat Eeron elämäntavoista, tupakoinnista sekä roskaruoan syönnistä, joten Hilkan painostuksesta lääkäri laittoi Eeron kovalle dieetille. Tapansa mukaan Eero on suhtautunut tähänkin asiaan leppoisalla tavalla, vaikka Hilkka jaksaa jatkuvasti toitottaa asian vakavuudesta. Hilkka vahtii Eeron elämäntapoja kuin haukka. Hilkka jopa lähetti siveellisen Kirstin pitämään Eeron kanssa keskusteluja siveellisen ja terveellisen elämän tärkeydestä. Toivottavasti tämä laittaa Eeron suhtautumaan vakavammin tilanteeseensa.

Pelaaja: Samu I.

 

Kalevi Ekström 80 v.
Getyssä: 2 v.

Kalevi on sotaveteraaniporukan nuorin jäsen. Aarne on usein nimittänyt häntä "pelokkaaksi nössöksi" ja monet ovatkin sanoneet tämän olevan erittäin osuva kuvaus Kalevista. Kalevi on sodan jälkeen kärsinyt pakkoneuroosista ja saa usein ahdistuskohtauksia, jos asiat eivät ole järjestyksessä. Kalevi pitää tarkasti huolta hygieniastaan ja hän usein järjestelee tavaransa useaan kertaan päivässä. Tämän on sanottu rauhoittavan Kalevia. Ilmeisesti sotatraumat ovat jollain tavalla laukaisseet tällaisia oireita. Kalevi yrittää pitää pakkoneuroosiaan kurissa lääkityksellä, mutta se ei tietenkään aina riitä auttamaan. Kalevi on alkanut viettää kovasti aikaa Nadjan kanssa. He tuntuvat tulevan hyvin toimeen keskenään ja tämä on tietysti aiheuttanut paheksuntaa sotaveteraaniporukassa. Nadjahan on venäläinen! Miten Kalevi pystyy viettämään aikaa vihollisen kanssa? Kalevi on kuitenkin sanonut Nadjan seuran rauhoittavan häntä ja onhan se nyt kiva kun nössö-Kalevi saa kerrankin naisilta huomiota. Pitikö kuitenkin valita kaikista maailman naisista ryssä?

Pelaaja: Jesse T.

 

Olga Ivanova 82 v.
Getyssä: 1 v.

Olga on Venäjältä kotoisin oleva hienostunut ja sivistynyt rouva, joka rakastaa kalliita vaatteita ja koruja. Olga on käyttänyt ison määrän rahaa itseensä ja se näkyy hänen pukeutumisessaan sekä käyttäytymisessään. Hän vaatii aina parasta palvelua eikä tyydy vähään. Hänellä on nuorempi sisko Nadja, joka jää jatkuvasti Olgan varjoon, sillä hän ei elä yhtä hienostunutta elämää minkkiturkkeineen ja timanttikoruineen, kuin taas Olga. Olga taitaa jopa halveksua siskoaan tämän takia. Onneksi hän on tutustunut Almaan, joka elää Olgan kanssa samalla aaltopituudella. Yhdessä he halveksuvat monia Tyynitalon asukkeja ja nauravat muiden huonoudelle. Olga on naimisissa Sergein kanssa ja he ovat yhdessä Barkovien sekä Nadjan kanssa muuttaneet Sergein ja Boriksen töiden perässä Suomeen 70-luvulla. Elämä Parkanolaisessa vanhainkodissa ei ole tietenkään kovin hääppöistä paljon vaativalle hienostorouvalle ja monet ihmettelevätkin, että miten ihmeessä he ovat oikein päätyneet kaikista paikoista juuri Parkanoon. Olga puhuukin jatkuvasti elämästään Moskovassa ja toivoo vielä joku päivä pääsevänsä sinne takaisin.

Pelaaja: Susanna M.

 

Sergei Ivanov 84 v.
Getyssä: 1 v.

Sergei on aina tehnyt kovasti töitä. Hän uskoo siihen, että menestyä voi vain silloin, kun asioille oikeasti tekee jotain. Siksi hänelle on tietysti vaikeaa nyt elää vanhainkodissa, jossa hänen pitäisi vain olla ja elää. Aktiivinen ja toiminnallinen Sergei onkin ottanut päivärutiinikseen ystävänsä Boriksen ja Tepon kanssa harjoitella armeijassa opittuja käyttäytymismalleja uudelleen. He opettavat Tepolle Boriksen kanssa miehisyyttä ja sotilaallista käyttäytymistä, Teppo kun ei ole koskaan ollut sodassa eikä edes armeijassa. Siinä riittääkin tekemistä päivään. Lisäksi he ottavat usein yhteen sotaveteraanien kanssa puolustaen omaa kunniaansa ja isänmaataan. Sergei on naimisissa Olgan kanssa, jota hän on hemmotellut kaikenlaisilla rikkauksilla. He muuttivat Suomeen 70-luvulla töiden perässä. Mahtaako Sergei tyytyä viettämään viimeisiä päiviään Tyynitalossa? Tuleeko Sergei koskaan rauhoittumaan ja pysymään paikallaan?

Pelaaja: Riikka K.

 

Marina Barkova 78 v.
Getyssä: 1 v.

Marina on suuri unelmoija ja haaveilija. Jotkut voisivat kutsua hänen elämänkatsomustaan hieman yksinkertaiseksi ja naiiviksi. Marina haaveilee vieläkin, että hän saisi elää prinsessaelämäänsä upeassa kartanossa ja kaikki olisi täydellistä ja ihanaa. Hän ihaileekin hyvin paljon Olgaa, joka on aina pukeutunut parhaimpiinsa ja käyttäytyy kuin hieno leidi. Olga on jo pitkään yrittänyt opettaa Marinaa, kuinka elää kuin hienostunut kartanonrouva, mutta Marinalla on vieläkin paljon opeteltavaa. Kuten Olga, Marinakin haaveilee paluusta Moskovaan, jossa kaikki olisi täydellistä. Marina yrittää myös olla miehelleen Borikselle täydellinen vaimo, mutta heillä tuntuu olevan aika etäiset välit. Filosofinen ajattelija ja yksinkertainen haaveilija eivät tunnu löytävän yhteistä säveltä. Tarvitseeko Marina myös opetusta avioliittoelämästä?

Pelaaja: Hanna V.

 

Boris Barkov 82 v.
Getyssä 1 v.

Boris on hyvin filosofinen ja viisas venäläinen herra, joka miettii asiat aina järjen kautta. Hän on syvällinen ajattelija, joka näkee asioista aina vähän enemmän. Vain sotaveteraanien kanssa hän saattaa menettää malttinsa, jos he menevät liikaa henkilökohtaisuuksiin. Sergei on Boriksen paras ystävä ja yhdessä hänen kanssaan he muistelevat sota- ja armeija-aikoja ja pyrkivät päivittäin harjoittamaan sotilaallista käyttäytymistä. He ovat ottaneet Tepon suojiinsa ja opettavat tälle miehisiä tapoja ja sotilaallisia arvoja. Boris on naimisissa Marinan kanssa, joka on täysin toista maata kuin Boris. Marina ajattelee asiat hiukan yksinkertaisemmin ja tuntuu, ettei heillä ole oikein yhteistä säveltä. Silti he ovat kuitenkin olleet yhdessä jo vuosia. Boris on saanut jatkosodasta itselleen sotavamman kasvoihinsa ja on siksi peittänyt puolet kasvoistaan siteillä. Ilmeisesti hän häpeää vammaansa todella paljon eikä halua, että hänen kasvoihinsa kosketaan. Onkohan tämä etäännyttänyt Borista ja Marinaa?   

Pelaaja: Marko T.

 

Nadja Krasnova 79 v.
Getyssä: 1 v.

Nadja on aina elänyt isosiskonsa Olgan varjossa ja mennyt usein tämän pillin mukaan. Nadja kyllä osaa pitää puoliaan ja sanoa vastaankin, mutta yleensä hän alistuu siskonsa tahtoon ja tottelee häntä kuin mikäkin palvelija. Nadja on perusluonteeltaan lempeä ja hyväsydäminen ja ehkä siksi hän häviääkin lähes aina dominoivalle siskolleen. Nadja viettää paljon aikaa Marinan ja nykyään myös Liinan kanssa. Varsinkin Nadja ja Liina ymmärtävät erityisen hyvin toisiaan, sillä molemmilla on määräilevät ja kontrolloivat isosiskot. Nadja on alkanut viettää paljon aikaa myös Kalevin kanssa, joka on ihmetyttänyt monia. He näyttävät tulevan erittäin hyvin toimeen keskenään, mikä on tietysti suuri järkytys heidän läheisilleen. Onko tässä havaittavissa tietynlaista Romeon ja Julian tapaista kiellettyä rakkautta?

Pelaaja: Katrin O.

 

Alma Möttönen 82 v.
Getyssä: 3 v.

Alma on suorasanainen feministirouva, joka ei häpeä puhua suutaan puhtaaksi. Hän on usein haastamassa riitaa ja äksyilee minkä kerkeää. Hän on ystävystynyt Olgan kanssa ja he tuntuvat elävän samalla aaltopituudella, sillä heillä on yksi iso yhdistävä tekijä: muiden halveksiminen. Tästä he saavat paljon iloa ja viihdykettä päiväänsä. Alma on ottanut erityisesti silmätikukseen Anitan, jota Alma ei voi millään sietää. Kaikki lähti Helin teatterityöpajassa sattuneesta riitelykohtauksesta, jossa molemmat menivät liikaa henkilökohtaisuuksiin. Tämän seurauksena Alma hyökkäsi Anitan kimppuun ja tästä lähtien he ovat avoimesti vihanneet toisiaan yli kaiken. Riita liittyi Alman pikkuveljeen Teppoon, joka on Almalle kaikkein tärkein ja läheisin ihminen koko maailmassa. Hän puolustaa ja suojelee veljeään kaikissa tilanteissa ja myös vahtii tätä kuin haukka. Teppo on nimittäin aina ollut hiukan jälkeenjäänyt ja tämän vuoksi Alma on entistä suojelevaisempi. Kukaan ei saa loukata Teppoa tai Alma räjähtää. Hän onkin pyytänyt Sergeitä ja Borista opettamaan Tepolle miehisyyttä ja sotilaallisia tapoja, jotta hän saisi enemmän rohkeutta ja edellytyksiä pärjätä elämässään itse.

Pelaaja: Tanja J.

 

Teppo Möttönen 76 v.
Getyssä: 3 v.

Teppo on koko Getyn nuorin asukas ja Alman veli. Teppo on pienestä asti ollut hiukan jälkeenjäänyt muihin verrattuna. Monet ovatkin sanoneet, että hän muistuttaa hiukan Forrest Gumppia. Hän ei aina ihan ymmärrä kaikkia asioita ja on monesti joutunut tekemisillään naurunalaiseksi. Tuntuu, kuin hän olisi jotenkin jäänyt pienen pojan tasolle. Hän alkoikin kutsua yksi päivä itseään "Pikku-Tepoksi". Teppoa ei kuitenkaan pidetä kehitysvammaisena, joten hän voi olla ihan normaalissa vanhainkodissa. Teppo usein auttaa henkilökuntaa arkiaskareissa ja käyttäytyy hyvin ystävällisesti kaikkia kohtaan. Hänen siskonsa Alma on hyvin suojelevainen veljeään kohtaan. He ovat kuulemma eläneet hyvin nuoresta asti kaksistaan, joten Alma on joutunut pitämään Teposta hyvää huolta pitkään. Teppo on tottunut Alman joskus hyvin ankaraankin huolenpitoon. Eräänä päivänä Alma raivostui Tepolle todella paljon. Kukaan ei oikein tiedä miksi. Kuulemma hän oli puhunut jostain kirjasta? Tämän jälkeen Alma on usuttanut Tepon Sergein ja Boriksen seuraan, jotta nämä opettaisivat Tepolle miehisyyttä sekä sotilaallista käyttäytymistä. Mistä Alman raivokohtauksessa oli oikein kyse?

Pelaaja: Jarkko S.

 

Pirkko Helander 80 v.
Getyssä: 1,5 v.

Pirkko on aina elänyt hyvin siveellistä elämää, jossa hän noudattaa henkeen ja vereen kristillisiä arvoja. Pirkko on hyvin uskonnollinen ja tuo tämän hyvin näkyvästi esille. Pirkko olikin naimisissa papin kanssa, joka valitettavasti menehtyi vuosia sitten. Pirkko on halunnut miestään kunnioittaen jatkaa miehensä uskonnollista sanomaa ja nyt Tyynitaloon päätyessään tekee sitä yhdessä nuorempien siskojensa Kirstin ja Liinan avustuksella. Pirkko on selvästi heidän johtohahmonsa ja kontrolloi paljon siskojensa tekemistä. Pirkko kyllä huomauttaa, jos jokin toiminta ei ole siveellistä tai Jumalan tahdon mukaista ja pitää huolen, että ainakin siskonsa pysyvät kunniallisina naisina. Pirkko on myös alkanut pitää rouvakerhoa Getyn naisväelle, jossa he opettelevat Pirkon johdatuksella sitä, kuinka elää siveellisenä ja kristillisenä naisena. Sattumoisin Pirkko ja siskonsa ovat päätyneet vanhainkotiin samaan yksikköön kuin heidän äitinsä Selma. Vuorelan sisarukset eivät ole olleet missään tekemisissä äitinsä kanssa moniin vuosiin ja etenkin Pirkko korostaa, että äitinsä on Saatanan riivaama. Miksiköhän tyttäret ovat näin pahasti kääntäneet selkänsä äidilleen?

Pelaaja: Ida B.

 

Kirsti Vuorela 78 v.
Getyssä: 1,5 v.

Kirsti on siskonsa Pirkon oikea käsi ja myös hyvin uskonnollinen ja siveellinen nainen. Hän ei tosin ole yhtä kontrolloiva ja tiukka, kuin Pirkko, mutta pyrkii kuitenkin noudattamaan yhtälailla kristillisiä arvoja. Hän kunnioittaa hyvin paljon Pirkkoa ja on aina samaa mieltä tämän kanssa. Nuorin sisarus Liina tuo usein esille omia näkemyksiään uskon asioista, jotka yleensä poikkeavat Pirkon näkemyksistä. Tällöin syntyy kova väittely, jossa Kirsti yrittää toimia rauhoittelijana ja löytää ratkaisua, jossa kaikki olisivat tyytyväisiä. Usein Kirsti kuitenkin päätyy Pirkon puoleen, sillä Pirkko on paljon voimakkaampi argumentoija kuin Liina. Kuten Pirkko, myös Kirsti on kääntänyt selkänsä äidilleen Selmalle. Selma usein haukkuukin tästä johtuen Kirstin manipuloiduksi hölmöksi, mutta Kirsti yrittää olla reagoimatta. Eihän Selma ole ollut heille äiti pitkään aikaan. Hilkka on pyytänyt Kirstiä keskustelemaan Eeron kanssa siveellisestä ja kristillisestä elämästä, Eeron kärsittyä sydänvaivoista johtuen elämäntavoistaan. Kirsti ja Eero ovat keskustelleet useasti ja se on tuntunut toistaiseksi toimivan aika hyvin.

Pelaaja: Kirsi O.

 

Liina Vuorela 77 v.
Getyssä: 1,5 v.

Liina on Vuorelan sisaruksista nuorin. Kuten siskonsa, Liinakin pyrkii noudattamaan siveellistä ja uskonnollista elämää, mutta usein hän ajattelee uskon asioita omalla tavallaan, jotka saattavat poiketa hyvinkin radikaalisti etenkin Pirkon ajatuksista. Tällöin heidän välilleen syntyy kovia väittelyitä, jotka Pirkko usein voittaa. Kirsti yrittää löytää yhteistä ratkaisua väittelyihin, mutta koska Pirkko on hyvin periksi antamaton, päädytään usein noudattamaan hänen ratkaisujaan ja mielipiteitään. Pirkko on myös joutunut tarkkailemaan kovasti siskoaan, sillä tämä on yrittänyt lähestyä heidän äitiään Selmaa ja tästä Pirkko ei ole ollenkaan mielissään. Liina kun on luonteeltaan aika alistuva, noudattaa hän loppupeleissä usein Pirkon tahtoa. Monien yllätykseksi Aarne halusi sairaskohtauksensa jälkeen uskonnollista tukea ja halusi nimenomaan Liinan tähän tehtävään. Tämä tietysti pelotti Liinaa, mutta kunnon kristityt auttavat aina apua tarvitsevia, oli kyseessä kuka tahansa. Liina on ollut näiden tuokioiden jälkeen hyvin poissa tolaltaan. Liina ei suostu kuitenkaan kertomaan mitään. Mitäköhän Aarne on oikein tehnyt viattomalle Liinalle?

Pelaaja: Katri P.

 

Selma Vuorela 95 v.
Getyssä: 10 v.

Selma on koko yksikön vanhin asukas. Hän on ikäänsä nähden pysynyt yllättävän hyvässä kunnossa, eikä häntä ole tarvinnut viedä ainakaan vielä vuodeosastolle. Selmalla ei ole ollut se kaikista helpoin elämä. Ensin hänen miehensä kaatui sodassa, sen jälkeen Selman mielenterveys alkoi järkkyä ja lopulta hänen lapsensa otettiin huostaan ja Selma joutui mielisairaalaan. Selma kuitenkin pääsi sairaalasta pois ja on nyt päätynyt samaan vanhainkotiin, kuin tyttärensä. Tyttäret eivät kuitenkaan ole väleissä äitinsä kanssa, sillä he pitävät tätä Saatanan riivaamana noita-akkana, joka kohteli lapsiaan kaltoin. Liina on yrittänyt ottaa äitiinsä yhteyttä, mutta Pirkko on kieltänyt tämän rajusti. Selma usein nykyään haukkuu tyttäriään ja halveksuu heidän kristillistä toimintaansa, mikä rikkoo heidän välejään entisestään. Selma on hyvin läheinen Anitan ja Helgan kanssa ja yhdessä he pitävät yhtä. Heitä pidetään Getyssä hylkiöinä ja siksi he ovatkin hakeutuneet toistensa seuraan. Selma on nykypäivänä alkanut mennä vähän huonompaan kuntoon ja siksi henkilökunta onkin alkanut miettiä Selman siirtoa vuodeosastolle.  

Pelaaja: Taru K.

 

Helga Jerkova 85 v.
Getyssä: 5 v.

Helga on Venäjältä kauan sitten Suomeen muuttanut ennustajarouva, joka on pitkään toiminut selvännäkijänä sekä tarjonnut ennustuspalveluita. Helga on hyvin viisas ja näkee ihmisistä paljon enemmän, mitä ulkokuori antaa usein ymmärtää. Hän ennustaa monille asukkaille ja jopa henkilökunnalle haluttaessa, mutta jotkut kuitenkin pitävät hänen tekemistään täysin huuhaana, etenkin Vuorelan sisarukset. Helga on kuulemma työskennellyt Venäjällä kiertävässä sirkuksessa. Hän on hyvin läheinen Selman ja Anitan kanssa ja yhdessä he muodostavat tiiviin ryhmän, joita on kutsuttu mm. "hylkiöiksi". Monet pitävät heitä outoina ja välttelevät heidän seuraansa, mutta onneksi he pitävät lujasti yhtä. Helga on tämän porukan viisas äitihahmo ja pitää Selmasta ja Anitasta hyvää huolta. Mutta miksi Helga jätti sirkuksen ja muutti Suomeen?

Pelaaja: Anna-Maija L.

 

Anita Von Weissenfelt 78 v.
Getyssä: 2 v.

Anitaa kuvaa parhaiten sanat eloisa, värikäs ja erittäin dramaattinen. Anita on eläkkeelle jäänyt näyttelijä, joka on puheidensa mukaan näytellyt monia rooleja Suomen Kansallisteatterissa. Hän jaksaa aina toitottaa upeimmasta teatterikokemuksestaan, kun hän sai näytellä Kansallisteatterin päälavalla Tsehovin Kirsikkapuiston pääroolia, upeaa Ljubov Andrejevna Ranevskajaa. Anita on kuulemma myös näytellyt yhdessä elokuvassa itse Tauno Palon kanssa, mutta kukaan ei tunnu tällaisesta elokuvasta tietävän mitään. Anita on hyvin näkyvä persoona niin sisäisesti kuin ulkoisestikin. Anita rakastaa värejä ja käyttääkin niitä oikein kunnolla. Hän myös meikkaa ja laittaa hiuksensa todella näyttäväksi, mikä huvittaa monia Tyynitalon asukkaita. Anita haluaa näiden lisäksi hänestä käytettävän taitelijanimeä "Von" Weissenfelt, joka menee monen mielestä jo aivan liian överiksi. Pitkistä katseista ja paheksunnasta huolimatta Anita on ylpeä tyylistään ja haluaa pitää näyttävistä sisääntuloistaan ja säkenöivästä habituksestaan lujasti kiinni. Alman halveksunta on tosin mennyt jo henkilökohtaisuuksiin, kun kerran Alma haukkui Anitan kammottavan huonoksi näyttelijäksi. Anitalle tämä oli kova paikka, joten hänkin meni henkilökohtaisuuksiin, jolloin Alma hyökkäsi Anitan kimppuun. Tämän jälkeen he ovat olleet ilmiriidoissa. Onneksi Anitan tukena ovat kuitenkin Selma ja Helga, jotka puolustavat Anitaa viimeiseen asti.

Pelaaja: Marjukka L.

 

Aarne Kallio 85 v. (kuollut)
Getyssä: 3 v.

Aarnella oli eläessään monia ihailijoita ja monia vihamiehiä. Aarne oli tunnettu manipuloivasta ja narsistisesta asenteestaan, joka näkyi muun muassa siinä, miten hän kohteli vaimoaan Kerttua. Aarnen on sanottu olleen myös jopa jonkinlainen sosiopaatti. Hän rakasti leikitellä henkilökunnan ja asukkaiden kustannuksella ja tämä otti usein monia hermoille. Aarne oli hyvin älykäs ja terävä ja osasi aina vetää oikeista naruista, jotta hän saisi lisää valtaa ja parempaa palvelua. Monet jopa pelkäsivät näin voimakasta ja vaikutusvaltaista persoonaa. Aarne oli sotaveteraanien johtohahmo ja pyrki joka päivä korostamaan isänmaan tärkeyttä tovereilleen. Sotaveteraanien keskuudessa häntä kunnioitettiin ja katsottiin aina ylöspäin. Monet kuvittelivat, ettei näin vahvalle persoonalle voisi sattua koskaan mitään, kunnes eräänä päivänä Aarne sai yllättäen sairaskohtauksen ja hän joutui pyörätuoliin. Tästä huolimatta Aarne vain jaksoi hokea "Luuletteko te hölmöt, että minusta tuli nyt loppuelämäkseni rullaaja? Luulitte väärin ja vannon kostavani jokaiselle saatanan virnuilijalle!" Aarne ei kuitenkaan enää koskaan päässyt pois pyörätuolista, sillä eräänä aamuna Aarne löydettiin vuoteestaan kuolleena. Suuret puheet koituivat lopulta hänen kohtalokseen. Aarne jätti ison vaikutuksen kaikkiin, toisiin kunnioittavan, toisiin halveksuvan, mutta vaikka ihmiset ajattelivat Aarnesta mitä, jokaisen täytyi myöntää, että Aarne oli joka tapauksessa suuri henkilö. Ilman mitään epäilystä.