Tyynitalo

Parkanon vanhustyönkeskus

 

Tervetuloa Tyynitaloon. Tyynitalo on osa Parkanon kaupungin ylläpitämää Parkanon vanhustyönkeskusta ja on sen keskeisin toimipiste. Tyynitalo jaetaan kahteen yksikköön: Geriatrisen työn yksikköön, eli Getyyn sekä Muistityön yksikköön, eli Mutyyn (puhekielessä ”Mutu”). Yksiköissä tehtävän työn tavoitteena on tarjota vanhukselle yksilöllinen ja hyvä hoito kodinomaisessa ympäristössä elämänkaaren loppuun asti. Getyssä hoidetaan etenkin fyysiseltä toimintakyvyltään merkittävästi heikentyneitä ja paljon apua tarvitsevia vanhuksia, joille kotihoito ei enää tarjoa riittävää tukea arkeen. Muty on taas tarkoitettu niille muistisairautta sairastaville vanhuksille, jotka tarvitsevat ympärivuorokautista valvontaa ja turvaa. Pitkäaikaisen laitoshoivapaikan voi saada henkilö, joka perusteellisen palvelutarpeen arvioinnin perusteella tarvitsee jatkuvaa hoivaa, tukea ja valvontaa, eikä tarvittava apu ole enää tuotettavissa minkään muun palvelumuodon kautta.

Parkanon vanhustyönkeskus aloitti toimintansa vuonna 1970 eli 35 vuotta sitten. Se koostuu siis Tyynitalosta ja sen kahdesta yksiköstä Getystä ja Mutystä sekä Rauhalasta. Rauhalassa tarjotaan monipuolisia asumis-, hoiva- ja tukipalveluja vanhuksille. Siellä sijaitsee vanhuksille vuokra-asuntoja rivitaloissa, joissa he voivat asua yksin, pariskuntana tai ystävän kanssa turvallisessa ympäristössä palvelujen keskellä. Rauhalassa sijaitsee myös vanhustyönkeskuksen päärakennus, jossa on mm. toimistotilat, kokous-, juhla- ja neuvottelutilat, liikuntasali sekä kuntoutustilat kuntosaleineen ja uima-altaineen. Vanhustyönkeskus tarjoaa lisäksi Parkanolaisille itsekseen asuville eläkeläisille monipuolisia palveluja sekä ryhmätoimintaa.

Parkanon vanhustyönkeskuksen ideologiana on mahdollistaa asukkailleen arvokas ja oman tahdon mukainen elämä, missä asukkaan hyvinvointi ja aktiivisuus ovat keskiössä.

Tyynitalon geriatrisen työn yksikössä on tällä hetkellä 20 asukasta ja 5 päätoimista henkilökunnan jäsentä. Muistityön yksikössä on asukkaita ja henkilökuntaa sama määrä. Getyn vastuuhenkilönä toimii tällä hetkellä Merja Paimio ja Mutyn vastuuhenkilönä Riikka Nenonen. Rauhalassa toimii kaksi hoitajatiimiä sekä vastuuhenkilö Liisa Tuulonen. Koko vanhustyönkeskuksen johtajana toimii Taina Liira, joka on vastuussa vanhustyön palveluiden laadusta sekä kehittämistoiminnasta. Hänen tehtäväänsä kuuluu myös valvoa yksiköissä tehtävää työtä ja puuttua asiattomaan sekä puutteelliseen työskentelyyn. Merja on Getyn lähin yhteys Tainaan ja Merjalla on siksi paljon vaikutusvaltaa Getyssä tehtäviin päätöksiin.   

On vuosi 2005 Suomessa. Vanhustyön asema Suomen sosiaali- ja terveyspalvelujen tarjonnassa on puhututtanut paljon. Ikääntyvien määrä kasvaa hurjaa vauhtia ja leikkauksia ja säästöjä joudutaan tekemään rankalla kädellä. Tämä on vaikuttanut suuresti vanhustyön palvelutarjonnan laatuun ja tasapuoliseen saantiin. Kunnat ovat alkaneet tekemään monenlaisia hyvinvointisuunnitelmia, joilla pyritään edistämään vanhustyön palveluita, mutta kuinka hyvin nämä suunnitelmat käytännössä toteutuvat kun tällä hetkellä kysyntä ja tarjonta eivät kohtaa?

Väestön ikärakenne on muuttumassa Suomessa. Ikääntyminen on voimakkaimmillaan vuoteen 2020 asti ja yli 65-vuotiaiden määrä kasvaa yli 50 prosenttia. Väestön ikääntyminen kuormittaa palvelujentarjoajia suurella palveluntarvitsijoiden määrällä. Lisäksi työikäisten määrä vähenee, mikä aiheuttaa pulaa työntekijöistä. Ikääntyneen väestön määrän kasvaessa kasvavat myös sen erityisryhmät, kuten iäkkäät näkövammaiset, iäkkäät kehitysvammaiset ja iäkkäät diabeetikot. Väestön ikääntyminen on sekä taloudellinen että poliittinen kysymys, joka tuo esiin moraaliset ja eettiset kysymykset oikeuden ja kohtuuden sekä ”hyvä elämä” käsitteiden määrittelystä.

Väestön ikärakenteen muutoksen vuoksi yhteiskunnan on mukauduttava laajasti entistä iäkkäämmän väestön tarpeisiin. Tarvitaan monialaiseen tuen ja palvelujen tarpeen arviointiin perustuvia, yksilöllisesti määriteltyjä palveluita, jotka mahdollistavat ja tukevat iäkkään henkilön omaa toimijuutta. Palvelujen tulee olla oikea-aikaisia sekä lähellä asiakkaita, ellei keskittäminen ole perusteltua palvelujen laadun ja turvallisuuden vuoksi. Tarvitaan siis aitoa yhdessä tekemistä siten, että kaikessa kehittämisessä ja päätöksenteossa kuuluu iäkkäiden ääni. Palveluntarpeen arviointia ja suunnittelua tarvitaan, jotta palveluita pystytään kehittämään ja tarjoamaan ikääntyvien kuntalaisten palvelutarpeita vastaaviksi.

Vuosi 2005 on vanhustyöpalveluiden kehittämisvuosi. Tänä vuonna onkin lähtenyt käyntiin sosiaali- ja terveysministeriön rahoittama Suomen vanhustyöpalveluiden kehittämishanke HUOMISEEN-projekti. Hankkeen tarkoituksena on puhdistaa, parantaa ja päivittää vanhuksille tarjottavia palveluita, edistää vanhusten itsenäisyyttä ja itsemääräämisoikeutta sekä helpottaa palvelujen saatavuutta. Hankkeessa on korostettu erityisesti laitosmaisten hoitopaikkojen muokkaamista kodinomaisempaan suuntaan sekä vanhoillisten toimintamallien ja käytäntöjen uusimista. Hanke on levinnyt laajasti koko Suomeen ja niin myös Parkanoon. Johtaja Taina Liira onkin erityisen innoissaan uudesta projektista ja on ehdottomasti halunnut lähteä mukaan hankkeeseen. Tarkoituksena on siis, että jokaisessa yksikössä järjestetään henkilökunnan toimesta asukkaiden kanssa kehityskeskusteluja, joissa asukkaat saavat kertoa omista kehittämisideoistaan ja ajatuksistaan omahoitajalleen. Ajatukset kerätään ylös ja tämän jälkeen jokaiseen yksikköön tehdään omat kehittämissuunnitelmat ja näin pyritään kuuntelemaan asukkaiden ääntä ja edistämään heidän hyvinvointiaan, asukkaiden ehdoilla.

Tyynitalon geriatrisen työn yksikössäkin alkaa virkistysillan kunniaksi omahoitajien pitämät kehityskeskustelut. Millaisia muutoksia Tyynitalon asukkaat haluavat paikkaan, jota he tällä hetkellä kotikseen kutsuvat?

Kuka haluaa monipuolisempaa ruokaa? Kuka toivoo enemmän retkiä Tampereelle? Kuka haluaa parempia tyynyjä estämään niskakipuja?

Mutta tietysti täytyy ottaa huomioon se tärkein kysymys, mikä kaikkia pohdituttaa:

Ovatko Tyynitalon resurssit riittävät näihin muutoksiin?